Vaikka eihän täällä yksin tarvitse hengata ja odotella. Eilinen ystävänpäivä kului koululla, mutta kun täysin kämmättyjen radiouutisten jälkeen lähdin studiolta (aina ei voi mennä putkeen...), olikin kiiruhdettava ettei myöhästy. Meillä oli nimittäin ystävänpäivätreffit vanhaherra-Brucen kanssa, joka on edelleen rautaa. Ja viihdyttävät treffit olikin. Koko penkkirivimme hytkyi, kun seuruettamme nauratti. Suosittelen siis uusinta Die Hardia, kun kaipaat vatsalihastreeniä ja hyvää viihdettä. Toimii! Enkä jollain oudolla logiikalla ilmeisesti ole kaikkien mielestä ollut superärsyttäväkään, koska minua jopa lahjottiin! Tosin toi yläkerran Laura nyt on muutenkin pitäny minusta huolta, kokkaillut hyvää ruokaa minunkin lautaselleni ja kutsunut teelle.
Muutenkin koko viikko on mennyt enemmän tai vähemmän sokerihumalassa. Sunnuntaina leivottiin suomalaisvoimin laskiaispullia. Ostamamme kokonaiset kardemummaköntit ("Siis pitääkö tämä itse saada jauhoksi häh?!") osoittautuivat joksikin aivan muuksi kuin Suomessa putkiloista saatavaksi kardemummaksi. Aiheen googletus antoi epäillä, että olemme saaneet käsiimme huijarikardemummaa. Kardemumma on lukemamme mukaan sen verran arvokkaampi mauste, että siitä on liikenteessä väärennöksiä! Höh! Emme sitä tervantuoksuista kamaa sitten iskeneet pullataikinaan. Mutta ihan kelpo pullia tuli silti.
Maanantaina piipahdettiin kylämme suloisessa karkkikaupassa, missä tuli sokerihiprakkaan pelkästä hengittämisestä.
Tiistaina koulun kahviossa selvisi, että Irlannissa vietettiin kansallista pannukakkupäivää, joten pitihän sitä nyt asuinmaan perinteitä kunnioittaa ja nykästä aamupäiväteen kanssa naamariin pannukakku. Ja torstaina oli tietenkin koululla hyväntekeväisyyden nimissä leivoskoju – ystävänpäivän kunniaksi totta kai.
Jos ensi viikolla ei nyt ihan tähän tahtiin tule vedettyä makeaa, niin alkaa varmaan kamalat sokeritärinät vierotusoireiden iskiessä. Sitä odotellessa! Hikeä pukkaa jo pelkästä ajatuksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti