Teetä ja motivaatiota

Irlantiin tullessaan tietää allekirjoittavansa sopimuksen tietystä säästä ja asennoitumisesta siihen. Täällä lounaassa, Atlantin rannalla, sadetta saadaan tiuhaan tahtiin ja punaiset kumpparit ovat aika vakkarijalkine niitä paria aurinkoista päivää lukuunottamatta. Mutta maanantain keli oli kyllä niin suoraa haistattelua ja keskarin tunkemista naamaan kiinni, että vähemmästäkin alkaa nyppiä. Vettä tuli kaatamalla ja myrskytuuli riepotteli paitsi märän joka suuntaan, myös kävelyä yrittävät ihmiset pois reitiltä.

Tällainen sateenvarjojen käyttö oli maanantaina mahdotonta.

Perusmaanantaiketutus ei kuitenkaan ole alkuviikon ainut vitsaus, sillä kas, pettymys kurssitarjonnasta ulottaa pitkiä limaisia sormiaan vielä tämänkin viikon puolelle. Kateissa on kaikenlainen motivaatio about yhtään mitään kohtaan. Oma sänky on aivan liian lämmin ja mukava, laiskottaa ja plaaaaaah! Mikäli jollain lukijalla on lähettää postitse motivaatiota ja Muumi-teetä, voi osoitetta kysellä kommenttiboksissa.

Osoitetta ei tarvitse osata kirjoittaa iiriksi tuolla
vanhalla kirjaimistolla – englanti riittää. Tämä kyltti ei
liity osoitteeseeni niin millään lailla.

Intosuvanto oli odotettavissa, sillä se tulee aina. Toisinaan ilmiö on tunnistettavissa koti-ikäväksi, toisinaan kyse on vain yleisestä enjaksaenkykene-fiiliksestä. Ja koska olen tämän käynyt läpi pari kertaa ennenkin, osasin sitä odottaa. Mutta en osannut odottaa sitä vielä! Eihän täällä ole oltu vasta kuin pari viikkoa! Tämän vaiheen piti tulla vasta tuossa helmikuun lopulla! Yllätyin. Toisaalta oman mausteensa hommaan saattaa tuoda se, että oikeastaan olen ollut reissussa jo puolitoista kuukautta, saari vain vaihtui välillä, kun paukkasin lomamatkalta jokseenkin suoraa tänne.

Kun mökötys iskee. Kuppi hyvää teetä ja kirjeet auttavat. Tänään olen raapustanut kortteja kolmelle ystävälle, ja innosta hihkuen vastaanottanut niin ikään yhden kappaleen kivaa postia. Ensimmäisellä ulkomaanreissulla oivalsin perinteisten kirjeiden piristävän vaikutuksen ja ne toimivat yhä edelleen. Ja niin se alkaa näin iltaa kohden taas tuntua maailma ja Irlanti ihan ok-paikalta. Huomenna uutta yritystä innostua. Jos vaikka koittais nähdä kavereita parin itsekseen vietetyn illan jälkeen – seura yleensä auttaa tähän vaivaan :)

Kurssishoppailua

Vilkaistaanpa nyt tarkemmin mennyttä viikkoa.

Lumi katosi parin höpö-kaaos -päivän jälkeen ja palasimme normaaliin järjestykseen maailmassa, jossa vettä vihmoo harva se päivä ja märkiä vaatteita kuivatellaan pubeissa.

Lukukauttaan aloitteleville vaihto-opiskelijoille normaali päiväjärjestys tarkoitti myös edelleen käymistä luennoilla kyselemässä, mahtuuko kurssille mukaan. Toistaiseksi kaikkeen on päässyt soluttautumaan. Opettajat ovat kaikki mukavia ja vaikuttavat hyviltä tyypeiltä, siis sellaisilta, joiden kanssa on miellyttävää tehdä kevät töitä. Osa on myös hämmentävän innostuneita saadessaan luentosaleihinsa ja luokkiinsa vaihtareita. Mediapuolella ei tässä koulussa olla vaihto-opiskelijoihin totuttu, joten olemme Saaran kanssa joillain tunneilla ihka ensimmäiset koekaniinit. Tämä herättää paitsi opiskelijoissa, myös opettajissa uteliaisuutta ja innostusta.

Koulunkäynti on toistaiseksi ollut jokseenkin samanlaista kuin Suomessakin. Näin alkuun opettajat käyvät läpi kurssisisältöjä ja luennoivat aiheista. Jatkossa aletaan tehdä projekteja: äänittämään, kuvaamaan, leikkaamaan ja editoimaan käytännössä. Elokuvakurssilla tietenkin myös tutustutaan erilaisiin elokuviin luennoinnin ja katsomisen voimin. Ensimmäisellä keskiviikkoillan luennolla katsottiin mykkäelokuvien klassikkosarjasta Sunrise, ensi viikolla ohjelmassa taas jotain muuta.

Keskiviikkoillan luennoilla katsotaan elokuvia.

Arjen keskellä on ollut myös tärkeää löytää ympärilleen ihmisiä, joiden kanssa viettää vapaa-aikaa. Nopeasti onkin muodostunut kaveriporukka, jonka kanssa lähteä pubiin, käydä elokuvissa ja kokkailla. Ja se on se tärkeä kliseinen suola tässä sopassa. Muutoin tulisi koti-ikävä nopeasti.

Vettä kengässä

Ensimmäinen kouluviikko tuli lusittua (siitä lisää huomenna) ja lauantaina lähdettiin katselemaan mitä löytyy tämän kylän ulkopuolelta. Päiväretki Kerryn lääniin oli koulumme entisen opiskelijan käsialaa. Hänen firmansa järjestää reissuja ja suuntaa niitä erityisesti Erasmus-opiskelijoille.

Sateinen lauantai kului siis hyvässä seurassa matkustaen ympäri lähialueita. Toisinaan oli hienoja maisemia, toisinaan säästä johtuen pelkkää sumua. Kaiken kaikkian hyvä aloittelureissu, jonka aikana tuli vähän tutuksi lähiseudun kanssa.

Matka alkoi aamuyhdeksältä, ja heti kello 10 pysähdyimme paikassa, joka mainostaa myyvänsä jopa maan parasta Irish Coffeeta. Kuskimme mukaan Irish Coffee on siitä loistava juoma, että sen varjolla voi juoda alkoholia heti aamiaiseksi, koska kahvi. Siispä kaffetaukoa pukkasi heti alkuunsa. Kuski taisi onneksi jättää tämän kupillisen väliin, vaikka me muut kovasti herkkua kehuimmekin.

Aamujumi poistettiin Lauran kanssa kahvilla paikalliseen tyyliin.

Ennen sadepilviä ehti ottaa muutamia maisemakuvia matkan varrelta:

Kun aamusta ei vielä satanut, näkikin jotain.

Dingle Bay

Säähän varautuneena lähdin reissuun kumpparit jalassa – olin vakaasti sitä mieltä, että märin varpain ei olisi mukava istua bussissa kokonaista päivää. Kenkävalinnan riemu oli rajaton, kun pysähdyimme rannalle. Muut juoksivat vettä karkuun, mutta minä se saatoin tallustaa aaltoihin vailla huolen häivää! 

 

©Saara Räty

Tuli todettua, että kumisaappaissani ei ole reikää. Ne pitävät vettä erinomaisesti. Myös sisällään sen jälkeen, kun korkeampi aalto on yllättänyt poseeraukseen keskittyneen kahlaajan. 

Ja niin se vesi holahtaa saappaaseen...
©Saara Räty

KÄÄK!
©Saara Räty

Hyvä etten kaatunut veteen vielä pyllyllenikin, kun nauratti saappaaseen holahtanut vesimäärä niin kovasti. Enkä ollut ainut. Myös valokuvaajana toiminut Saara nauroi (väittämänsä mukaan hyväntahtoisesti) katketakseen. Tosin kosto tuli siinä vaiheessa, kun pari minuuttia myöhemmin hänelle kävi sama kämmi ja hupsista! Niin oli molemmilla kumppareihin turvautuneilla sukat märkinä!

Vettä kengässä x2
©Saara Räty

Maisemien lisäksi pysähdyimme myös lounaalle. Paikaksi valikoitui pikkukylä, missä itse Charlie Chaplin kuulemma tapasi käydä joka kesä. Oli Chaplin-museota, patsasta, seinämaalausta jne.

Tärähtäneet minä ja Charlie.
Toi musta klöntti mun ylähuulella on viikset.

Iltapäivällä pysähdyimme Torcin vesiputoukselle, missä vettä riitti vaikka muille jakaa. Ihmekös tuo, kun on satanut päivittäin...

Sumun keskellä ajelimme vielä parin näköalapaikan ohi, missä näki toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Ilta päättyi Killarneyn kylään.

Hämmentäviä taloja Killarneyssä. Ikkunat sekä ovi olivat kaikki vain maalattuja kuvia.

Kuinka monta antennia tarvitaan yhteen tönöön?

Iloista porukkaa Dingle Bayssä.
Edustettuina Suomi, Saksa, Ranska, Hollanti ja Slovakia.

Sekaisin

Miten saadaan lounais-Irlantilaiset sekaisin? Heitetään lämpötila pariksi päiväksi nollan hujakoille, hutkitaan taivaalta veden sijaan räntää tahi lunta ja tuodaan peliin arkiviikko.

Maanantai, lämpötila +1°C
Aamukahdeksalta jalkakäytävillä noin kolmen sentin kerros loskaa. Sohjon läpi rämpivistä onnellisimpia he, joilla jalassa kumisaappaat. Suurin osa tarpojista suorittaa tehtävää märin varpain. Autoilijoiden väylä on jokseenkin kunnossa – sohjo on jo pärskytetty jalkakäytävän puolelle.

"Hei katsokaa näitä kursseja rauhassa, mutta moni luento on tänään sään puolesta peruttu!"
"Ei tämä ole Suomi! Ei täällä ole totuttu lumeen!"
"Professori ei päässyt paikalle naapurikylästä. Kun on tätä lunta."

Iltapäivään mennessä kadut ovat kuivat.

Iltapäiväkävelyllä lunta oli enää huipuilla.

Tiistai, lämpötila 0°C, aurinko paistaa
"Hienoa, että näin moni on päässyt paikalle säästä huolimatta!"
"Miten teitä onkin paikalla näin paljon, vaikka keli on tuollainen?"
"Ymmärrän kyllä, jos et tahdo sinne kävellä kun on tuollainen ilma."

Tiet ovat kuivat, lunta ainoastaan nurialueilla. Suomalaisen näkökulmasta ilma oli mitä ihanteellisin kaikkeen ulkoiluun ja olemiseen.

Aurinkoinen pakkaspäivä koululla.

Suunnitelma on hyvä, kunnes menee uusiksi

Opiskelijat lähtevät vaihtoon bilettämään. Ulkomailla pääsee vapaaksi vanhoista ympyröistä, voi keksiä itsensä uudelleen ja luoda oluen äärellä aivan uuden elämän. Väliaikaisuus ei menoa hidasta, se on melkeinpä toiminnan edellytys.

Itse olin tässä poikkeus. Toki oli tiedossa, että vaihdossa tulisi ehkä käytyä pubeissa enemmän kuin normaalisti nykyään, mutta miksi minä juuri tänne pikkukylään lähdin? Opiskelun vuoksi. Täällä koulu tarjoili hyvältä kuulostavia radiokursseja – oppia, jota en omassa koulussani saa. Tarkoitus oli kuluttaa kevät perehtyen radiotyöhön ja siten välttää mahdollinen tarve tämän tutkinnon jälkeen hakea aiheesta vielä täysin erillinen koulutus muuta kautta. Olettaen, että radiohommat alkaisivat kiinnostaa enemmänkin. Mutta. Eihän asiat tietenkään suunnitelmien mukaan mene, sehän olisi liian simppeliä!

Sunnuntain ja maanantain aikana realiteetti alkoi olla piinallisen selvä. Radiokursseja ei ole kevätlukukaudella tarjolla. Ei, vaikka kuinka tuijotimme kurssitarjontaa punaviinilasien yli. Nyt on pitänyt sitten hetki asennoitua uudestaan. Tämä ei ole katastrofi eikä maailmanloppu. Vaihtoaika ei mene hukkaan, vaikka aihe vaihtuukin. Mediakurssit hyödyttävät omaa mahdollista tulevaa uraa, sillä saamme muuta tarpeellista oppia. Äänitys, editointi ja videokuvan leikkely tulevat tutuksi, ja käytettävät ohjelmat ovat varmasti tarpeellisia jatkossakin. Mutta ei se ihan radiotyötä ole, minkä parissa kevät kuluu. Sen sijaan tässä tullaan kevään aikana ohjaamaan lyhytelokuva, perehdytään luovaan ajatteluprosessiin, tutustutaan elokuvahistoriaan sekä musiikin tuottamiseen. Viimeisimmässä tosin päästään radiomaailmaan sikäli, että kurssin projektityönä saa tehdä radiodraaman.

Pettymyksen jälkeen on ohjelmoitu omaa päätä uudestaan ja muokattu suunnitelmia olosuhteiden mukaan. Tällä mennään, ja nyt hetken hengittelyn jälkeen alkaa taas tuntua siltä, että saattaa tulla ihan siisti kevät. Ja ensimmäisistä koulupäivistä on kurssisekoilun keskellä myös löydetty huumoria. Muun muassa siitä, että kokispullon korkissa on avausohjeet suuntaa myöten.

Onneks ehdin lukea ennen ku kaivoin pullonavaajan esiin!

Kylmä suihku

"Apua! Täällähän paistaa aurinko!" olen hihkaissut tässä nyt uskomattoman monta kertaa. Olin niin valmistautunut taukoamattomaan vesisateeseen, että jokainen aurinkoinen hetki tuntuu ylittävän uutiskynnyksen. Muut varmaan ihmettelevät jo, että mitä tuo jaksaa sinisestä taivaasta kohkata. Piti perjantaina oikein napata kuva kun pääsimme koulun pihalle ja tummat pilvet jäivät kakkoseksi.

Perjantai oli vaihtareiden orientaatiopäivä. Laukussa lehtiö, kalenteri ja pari kynää, mieli valmiina vastaanottamaan pinon tietoa tulevasta keväästä. Ja tulihan sitä tietoa. Koulun ja kurssivalintojen lisäksi myös siitä, että kevään aikana kannattaa käydä katsastamassa gaelilaista (meinasin että kelttiläistä, mutta se on kai sitten väärin?) jalkapalloa sekä hurlingia. Kalenteriin on merkattu muutamat bileet, sekä loma-ajat. Kaikki muut olivat ilmeisesti ekana tsekanneet miten lomat täällä menee. Minä taas olen vissiin sen verran hikari, ettei ollut käynyt mielessäkään! Olin siis monttu auki noin kaksi ja puoli minuuttia, kun minulle selvisi että viikon kevätloman (viikko 10) lisäksi meillä on KAHDEN VIIKON (13 ja 14) PÄÄSIÄISLOMA!! Siis mitä hemmettiä?! Tässähän täytyy alkaa suunnitella reissuja! Suoraan sanottuna en vieläkään ihan tiedä, mitä ihmettä teen tällaisella lomamäärällä. Siis neljän kuukauden aikana kolme viikkoa lomaa. Olen edelleen vähän järkyttynyt, kuten huomata saattaa.

Lomaylläreitä ja ihan vaan perjantaita oli syytä juhlistaa, joten ilta kului siellä täällä opiskelijoiden asuntokompleksia ja lopulta pubissa. Neloskerroksessa on ilmeisesti virallinen bilekämppä. Ensinnä huokaisin helpotuksesta, etten itse asu naapurissa, seuraavaksi pistin numeron huonon muistini paremmalle puolelle, jotta tiedän minne suunnata kun huvittaa juhlia. Meno oli railakasta, uusia ihmisiä paljon ja juurikaan kenenkään nimeä en muista, koska muistini tosiaan on jokseenkin onneton.

Palattuani kotiin joskus aamuyöstä, alkoi kämpässä kuulua aivan järkyttävä meteli. Palohälytykset olivat pärähtäneet päälle. Kenties joku jatkojuhlija poltti tupakkaa liian lähellä hälytintä. Kurkin ulko-ovesta sisäpihalle, mutta koska kummempaa hämminkiä ei näkynyt, tulkitsin hälytyksen turhaksi ja hetken päästä ujellus lakkasikin. Tulipahan tsekattua että systeemi toimii, ja tuon läpi en edes kyllä minä pystyisi nukkumaan, se herättää aivan varmasti!

Lauantai kului koomatessa. Alkuillasta tsemppasin itseni lenkille, päätin hölkkäillä koululle ja kiemuran kautta takaisin. Viimeisen kuukauden olen viettänyt lomareissulla Australiassa ja sitä ennen meni pari viikkoa sellaisessa hässäkässä että liikuntataukoa on kertynyt pari kuukautta. Voi siis olettaa, että ensimmäinen lenkki ei ollut ihan kivuton.

Kävellessä ehti myös ottaa kuvia. Kuvasta voi bongata lumihuipun ja Atlantin.

Kun sitten alkoi hölkkä sujua, päätin tehdä ylimääräisen kierroksen ennen kotiinpaluuta. Ihan kiva, mutta eksyin. Kuuden kilometrin lenkistä tuli kaksitoista kilsaa, ilta oli viileä ja tauon jäljiltä tiesi jo siinä kohtaa veikata että viimeistään ylihuomenna sattuu.

Ja ensi kerralla tiedän, että jos tahdon lämpimään suihkuun lenkin jälkeen, laitan kuumavesivaraajan päälle ennen lähtöä. Muutoin sitä lämmintä vettä ei todellakaan ole käytettävissä.

Walking on sunshine

Soluasunnosta tervehdys! Pari vuotta yksiössä asuneena vähän jännitin tätä kimppakämppään muuttoa, mutta tämähän on toistaiseksi sujunut hyvin! Isoa roolia onnistumisessa näyttelevät kylpyhuoneet, meillä on nimittäin kaikilla omat kylppärit huoneissamme. Kyllä se vaan helpottaa, kun ei tarvitse aamuisin jonottaa suihkuun. Keittiö ja oleskelutila ovat siis ainoita jaettuja tiloja (ja nekin yhtä samaa huonetta) ja sikäli kun olen aina kokenut keittiön sosiaaliseksi paikaksi, tämä ei tuota ongelmia. Toistaiseksi homma toimii. Jokainen siivoaa jälkensä ja toisinaan saattaa löytää oman kattilansa jo tiskattuna kuivaustelineestä, ennen kuin ehtii itse ottaa sientä käteen. Systeemi pelittää niin kauan, kun muistaa omalla vuorollaan suorittaa vastapalveluksen.

Kämppis #2 on asettunut taloksi ja häneen on vähän päässyt tutustumaan. Tämä parikymppinen ranskatar on hurmaava! Hän nauraa paljon, kovaäänisesti ja usein. Ja kun kysyttäessä kerroin ikäni, hänen ilmeensä olisi pitänyt saada videolle. Se oli niin peittelemättömän ällistynyt, että tunsin itseni vähintäänkin muinaisjäänteeksi. Vaikka en mä nyt NIIN vanha ole! Ja sitten keittiössä taas naurettiin. Mitään pidättelemättä, kovaan ääneen.

Keittiön ikkunasta pääsi ihailemaan sateenkaarta.

Torstaina oli englannin tasokokeen aika. Kokeen tarkoituksena oli yksinkertaisesti kartoittaa kunkin vaihto-opiskelijan lähtötaso, jotta jakaminen oikeisiin opiskeluryhmiin helpottuisi. En nähnyt koetta itselleni kovin olennaisena. Ensinnäkin väitän tuntevani oman tasoni jokseenkin hyvin – olen ollut näiden asioiden äärellä ennenkin, au pair -aikanani USA:ssa – ja toiseksi ensisijaisiin suunnitelmiini ei välttämättä kuulu englanninkurssit täällä, koska loistotarjontaa on muutenkin liiaksi. Kokeeseen kävi kuitenkin tieni, koska se tuntui olevan kaikille tulijoille pakollinen. Ja olihan se kivuton toimenpide. Hilasit itsesi torstai-iltapäivänä koululle, odottelit, lopulta teetä siemaillen klikkailit koneella monivalintakysymyksiin vastauksia (ja koitit keskittyä, vaikka oikeasti oli nälkä ja tahdoit kämpille ja oikeastaan ei kiinnostanut yhtään), poistuit luokasta ja kävelit takaisin. Koepäivän parasta antia olikin tutustuminen koulumatkaan (puolisen tuntia kävellen yhteen suuntaan, pyörällä taittunee vartissa, kun menopelin saa jostain haalittua) ja muiden vaihtareiden näkeminen. Yllätyksekseni huomasin, että täällä pikkukylässä on myös hämmentävä määrä suomalaisia vaihtareita – siis minun ja Saaran lisäksi.

Pienessä pubissa Suomi ja Alankomaat hyvin edustettuina.

Rankkaa koepäivää tasapainottamaan lähti vaihtariporukkaa illalla katsastamaan paikallista pubitarjontaa. Ja sitähän löytyy. Kylän koko huomioon ottaen täällä on jopa älytön määrä oluthanoja, mutta mehän olemmekin Irlannissa! Tällä kertaa tie vei paikkaan, jossa erään tytön uusi tuttu esiintyi kavereidensa kanssa. Yhtye veti covereita tunnetuista biiseistä, mutta kuulosti sen verran hyvältä, että omiakin biisejä soisi näiltä nuorilta löytyvän.

Olimme lähdössä monen monta kertaa kotiin nukkumaan, mutta aina piti kuunnella "vielä tää!" ja "apua tää vielä, on niin hyvä!" kunnes jossain kohtaa vihdoin uni voitti, ja katosimme ulos vesisateeseen.

Ensiaskeleet

Onneksi on villasukkia. Irlannin koti on osoittautunut ihan mukavaksi, mutta kolea ilma tunkeutuu iholle ikkunoiden läpi. Jalassa villasukat ja niiden päällä kolmen euron pörrötöppöset. Sängyssä muhkean täkin alla kuumavesipullo. Kupissa höyryävä tee. Onneksi pakkasin äidin Australiasta lähettämän lämpimän hupparin.

Dublin oli maanantaina suopea, emmekä matkaseuran kanssa kastuneet kertaakaan. Sen sijaan kävelimme kaupungilla paikallisen oppaan kanssa, joimme teetä ja vietimme iltaa pienessä kellaripubissa stand up -komiikalle nauraen. Vitsit olivat joko tosi hauskoja tai sitten väsymys yhdistettynä olueen sai meidät luulemaan niin. Pääasia että nauratti. Ja sitä paitsi, väliajalla tarjoiltiin ilmaista jätskiä!

Tiistaina juna vei pois pääkaupungista vihreiden nummien läpi kohti kevään kotia. Lampaat katselivat ohi kiitävää junaa ja minä junan ikkunasta lampaita. Viisi minuuttia ennen junan saapumista perille sade kasteli ikkunat: Tervetuloa! Nyt alkaa uudessa kodissa olla kaikki tarvittava. On teetä keittiön kaapissa (ja kupissa), on kynttilöitä, petivaatteet ja lakanat, kuumavesipullo ja smurre unikaverina. Vielä kun jaksaisi purkaa tuon laukun loppuun. Mutta ehkä huomenna. Tai viikonloppuna. Tai...

Toistaiseksi meno on ollut kivutonta. Kotiudun suht helposti sinne missä on kotilökärit ja oma sänky, joten täällä on ihan hyvä olla. Eilinen ilta meni kaupoilla hankkiessa välttämättömiä ja tänään vielä paikattiin puutteita. Esimerkiksi uusi adapteri piti metsästää, kun eilen illalla sai todeta ettei tietokoneen laturi mahdukaan mukana tuotuun. Lisäksi olen hoidellut tänne putkimiestä (vessan säiliö ei täyttynyt) sekä yleismies Jantunen kävi vaihtamassa kämppiksen #1 patjan parempaan ja asentamassa telkkariin kanavat (ja selittämässä mulle miten lämmityslaitteita on suotava käyttää). Jostain syystä ne tuolla toimistolla jo muistavat naamasta mun asunnon ja huoneen numeron, en ole varma onko se hyvä asia :D Niin tai näin, apua näyttää saavan kun pyytää ja toistaiseksi kaikki ovat olleet kovin mukavia.

Kämppis #1 vaikuttaa ihan mukavalta, joskin kielimuuri vaikeuttaa välillä kommunikaatiota. Tänään hän turhautui kun ei ymmärtänyt, haki läppärinsä ja pyysi minua kirjoittamaan sanottavani Google Translatoriin. Näköjään englanti-saksa kääntäminen onnistuu paremmin kuin kyseisen ohjelman käyttäminen suomen kanssa. Kämppis #2 roudasi tavaransa sisään pari tuntia takaperin, vaikuttaisi siltä että ainakin kielimuuri on vähäisempi, muuta en vielä osaa sanoa.

Huomenna ensimmäistä kertaa kampukselle englannin tasokokeisiin. Valmistauduin koitokseen hankkimalla paikallisen liittymän, että voin jaella numeroa uusille tuttavuuksille. Koska koko päivän pointtihan on vaan tavata ihmisiä ja hankkia kavereita, ei niistä testeistä niin väliä.

Kunhan pääsee vaihtoon

"Mitä sä menet opiskelemaan ja minne?"
"En mä sitä vielä tiedä. Kartotan koulujen vaihto-ohjelmia ja koitan jossain vaiheessa keksiä alan."

Näillä perustein mietiskelin muutama vuosi sitten, mitä sitä tekisi elämässään seuraavaksi. Lopulta löysin itseni Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta journalismin koulutusohjelmasta. Nyt on tullut aika päästä sinne vaihtoon, joka oli päämääränä jo ennen koulun varmistumista. Kohteeksi valikoitui kuulemani mukaan vihreä Irlanti, ja tätä ensimmäistä blogitekstiä naputan lentokoneesta (netti lennolla, eläköön kehitys!).

Kohteesta ei oikeastaan ole paljoakaan ennakkotietoa, sillä viimeisen kuukauden vietin lomalla katsomassa kenguruja, enkä ehtinyt perehtyä tähän lähtöön juuri lainkaan. Vaan eivätkös parhaat seikkailut synny, kun ei liikoja suunnittele? Siispä päätä pahkaa kohti tuntematonta. Jalassa Mummun kutomat villasukat ja punaiset kumipesät.