Pieniä iloja

Note to self: conversen tennarit eivät sovellu urheiluun.
Olen saanut tämän nyt todeta kun sen idiotismin huipentumaksi osoittautuneen juoksulenkin jälkeen on ollut oikea jalka rikki. Vaivaiset kolme kilometriä kouluun aiheuttaa sen, että loppupäivän särkee eikä pysty kävelemään enää lisää. Terkkarin käskystä yritetään nyt malttaa lepuuttaa, että tulisi kuntoon. Ohjeiden noudattaminen on ollut ongelmallista silloin kun on kaunis aamu ja tahtoo kävellä kouluun. Silloin kun pääsee tunneilta ajoissa ja bussin lähtöön on yli puoli tuntia aikaa (kävellen olisit jo perillä). Silloin kun kaverit lähtevät lauantaina pyöräretkelle, joka sisältää jokusen kilometrin kävelyä etkä voi mennä mukaan.
Vaan ei taida auttaa nyt itsepäisyys ja reippaus, vaan on kuunneltava järjen ääniä, jotka puhelimessa käskevät jääräpäätä kerrankin tottelemaan.

Niinpä lauantai kului retkeilyn sijaan kouluhommien parissa. Villiä. Menoa oli kuitenkin piristämässä ystävältä saatua Sydänystävän teetä sekä toinen toistaan söpösempiä tuoksukynttilöitä. Katsokaa nyt näitä!

Teen seassa sokerisydämiä ^_^

Niin oli söpöjä ja hyväntuoksusia, että
piti joustaa mun vaaleanpunavastaisuudesta.

Ja koska oli lauantai ja 2. helmikuuta, vietettiin kuulemma Ranskassa jour des crêpes, siis lettupäivää. Ranskalainen kämppikseni paisteli pläätyjä vinon pinon, ja sitten ne kannettiin naapuriin. Sinne saapui vieraita lautaset ojossa lettukesteille – eikä ollut pelkoa että loppuisivat ohukaiset kesken! Pojat varmaan syö lettuja koko tämän viikon, että pääsevät lopuista eroon. Pitäisikin kenties piipahtaa kylään...

Kun vatsa oli täytetty letuilla, yritimme vielä illalla kovasti mennä katsomaan täällä suosittua koirien ratajuoksua. Vaan eipä ollut radalla valoja ja portti kovasti kiinni. Onneksi radalle ei ollut pitkä matka tästä asuntolasta, niin ei tullut pitkää hukkareissua. Piti sitten kisahaukkujen sijaan tyytyä mäyräkoiriin ja suunnata porukalla kämpille viettämään iltaa. Ei kai sillä niin väliä. Koira ku koira ja seura oli kuitenkin ensiluokkaista!

Viikonlopussa oli kipeästä jalasta huolimatta muutenkin hyvää. Sain nimittäin vihdoin PYÖRÄN! Naapuriasuntolan vanha herra vuokraa opiskelijoille pyöriä lukukauden ajaksi varsin sopuisaan hintaan. Ja koska kysymällä ei häviä, päätin pyrkiä osingoille vaikka en siellä asuntolassa majailekaan. Kysyminen kannattaa! Hopeainen menopeli nököttää nyt sisäpihalla ja kuljettaa minut jatkossa kouluun vartissa! Ei enää bussin odottelua taikka jalka kipeänä kävelyä, jee! Nimi tälle hurmaavalle neidille on vielä hakusessa, mutta eiköhän se löydy kun hetki hengataan.

Ensimmäisenä pyöräilypäivänä kävi tuuri: mennessä vain tihkusadetta
ja tullessa räntäkuuro taukosi juuri kun hyppäsin satulaan!