Oodi ilolle!

Jatkamme vielä lomareissukertomuksia, mutta tähän väliin pieni päivitys täältä arjen keskeltä.

Tiedättekö sellaiset päivät, jotka alkavat tavallisen harmaina? Ehkä jokin (vaikkapa kaatumisuhan alla oleva kouluprojekti) saa aikaan ahdistusta ja sydämentykytystä. Paniikki meinaa hiipiä puseroon. Tuntuu, että alkaa upota vyötäröä myöten suohon eikä tiedä miten sieltä pääsee ylös. Ja sitten, aivan yht'äkkiä, asia kerrallaan alkaa naksahdella paikoilleen! Osaltaan vain kerrankin on hyvä tuuri. Osaltaan kiitos kuuluu ihanille, ystävällisille ihmisille, jotka tarjoavat apuaan kun sitä eniten tarvitset.

Tänään on sellainen päivä. Aurinko mollottaa taivaalta lämpimästi. Koko maailma tuntuu hymyilevän kanssasi. Ja mitä ihmettä: vielä maanantaina! Mieleni tekisi halata koko maailmaa! Voisin vaikka aloittaa näistä kavereista, jotka yllätin itseäni tuijottamasta taannoisella pyörälenkillä.

Muu. Lehmäkaverit kevätlaitumella.

Tällaiset hymyä täynnä olevat päivät ovat elintärkeitä täällä pakertamisen keskellä. Näiden voimalla jaksaa istua koululla lauantaisin editoimassa filmiä, miksaamassa radiokuunnelmaa ja rakentamassa logoja. Piti oikein ostaa termari, että saa teetä mukaan kun koulun kahvio ei viikonloppuisin ole auki. Tässä on nyt tiukkaa loppukirin tuntua ilmassa – enää pari viikkoa aikaa saada hommat pakettiin ennen koejakson alkua!

Viikonloppujen selviytymispaketti: termarillinen
kuumaa vettä ja valikoima Muumi-teetä.

Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin tuntua siltä, että hommat kyllä lutviutuvat, ja valmista tulee sittenkin! Ja se on huojentava tunne se.

Vielä kun raivaa jostain tilaa aurinkoisina päivinä pyörälenkeille, on meininki aika lailla kohdallaan. Tämä jalan ketale ei anna minun vieläkään juosta, ei edes kävelylenkkejä juurikaan tehdä, mutta onneksi on tuo pyörä! Taidanpa nytkin lähteä polkemaan hetkeksi lehmälaitumien keskelle. Ja tänään jätän muuten takin kotiin – siellä on niin lämmin!