...rautavuori, Tiitaanic, rautakuori...

Ensimmäisen kokonaisen Belfast-päivän iltana ohjelmassa oli vielä vuosi takaperin avattu Titanic-keskus. Varasimme paikkaan liput etukäteen, kun alkoi näyttää sisäänpääsyajat täyteenvaratuilta. Kannattaa siis se netistä tsekata jos on menossa! Ja tosiaan, pääsiäislomalla oli pari muutakin tyyppiä liikenteessä. Keskus itsessään on uutuudenkarhea ja komea rakennus, tietenkin satama-altaiden vieressä, Titanicin rakennuspaikalla.

Sisällä on paljon paitsi puuta, myös terästä, ja näin ollen tunnelmaltaan oiva ympäristö tutustua surullisenkuuluisaan paattiin. Itse näyttely oli paikoin varsin onnistunut, paikoin ei niinkään. Tunku mestassa oli valtava, ja kun ensimmäisissä huoneissa oli valtavat määrät lukemista Belfastin historiasta ja siitä, miten laivarakennus kaupungissa alkoi, ei meinannut a) jaksaa odottaa että mahtuu lukemaan ja b) sitten lukea sitä tekstimäärää. 

Näyttelyn alussa kerrattiin yleisesti Belfastin historiaa.

Laivavarustamon vanhoja mainosjulisteita.

Paljon hyvää ja mielenkiintoistakin oli. Huvipuistolaitteeksi rakennettu kiertoajelu, jossa esiteltiin laivan rakennusvaiheita oli mieleenpainuva. Myös esimerkkihytit selvensivät, miten ensimmäisen, toisen ja kolmannen luokan matkustajat nukkuivat. Itse uppoamisesta kertova huone oli myös vaikuttava. Kaiuttimista kaikui haaksirikosta selvinneiden muistelua tapahtumista. Seinillä oli järjestyksessä hätäviestit, ja muiden laivojen kanssa käyty viestintä. Ei kaduta että vietettiin aurinkoisesta alkuillasta museon uumenissa yli kaksi tuntia. Jos menisin toisen kerran, yrittäisin tosin päästä mestoille vaikkapa aamusta, kun tunkua on vähemmän. Niin ja poistuessamme muuten tajusimme, että vierailumme museossa (2. huhtikuuta), osui samalle päivälle, kun Titanic aikoinaan lähti Belfastista merille, 101 vuotta sitten.

Ja todettakoon vielä, että museo/näyttely oli tosiaan hyvä, ja erittäinkin laaja, mutta kieltämättä lahjatavarapuodissa tuntui meno hieman irvokkaalta. Kun paikka pursusi Titanic-kyniä, värityskirjoja, karkkeja, laseja, paitoja ja vaikkapa kapteenin hattuja, tuntui vähän siltä, että tehdään rahaa toistatuhatta henkeä vaatineella onnettomuudella. Niin kuin tehdäänkin. Museolla lienee paikkansa, tragedioita on hyvä muistaa ettei vanhoja hölmöilyjä toisteta, mutta kolikon väistämätön kääntöpuoli on sitten krääsämyynnin määrä. No niin, eiköhän siinä ollut päivittelyä tarpeeksi.

Illalla piipahdimme vielä paikalliseen pubiin, jota taksikierroksen kuski meille suositteli. Ja hyvä pubi olikin! Hyvää Irlantilaista musiikkia ja mitä hurmaavin jammaava pappa, joka pilke silmäkulmassa haki naisväkeä kanssaan tanssiin.

(Pahoittelen videon kelvotonta kuvanlaatua. Vähän sain valoa koneella paranneltua, mutta epätarkkuudelle en mahda näillä välineillä mitään. Musiikki on kuitenkin kohdillaan, ja voi sitä jami-pappaa koittaa sumun seasta bongailla, siellä se joraa!)